Hei tämän blogin kautta pääset seuraamaan Annen harjoittelujaksoa Innovation Homella. Blogissa tavoitteena on nostaa esille vastuullisuuteen liittyviä teemoja ja ylipäätään innostaa pohtimaan, mitä kaikkea vastuullisuus voi tarkoittaa yritystoiminnassa.

Uusi vuosi, kirkkaammat yhteiset tavoitteet

Jos palataan hieman ajassa taaksepäin viime joulukuuhun, jäikö mieleesi jokin tietty hetki, joka toi valtavasti iloa ja toivoa kuluneesta poikkeusvuodesta huolimatta? Itselläni tuollainen hetki liittyy siihen, kun sain joululahjaksi loistavan uutisen: Innovation Home kertoi kiinnostuksestaan ottaa minut harjoittelijaksi tiimiinsä.

Olen sosiaaliantropologian maisteriopiskelija ja tieto mahdollisesta harjoittelupaikasta oli tulevaisuuttani ajatellen tärkeä, sillä olin jo alkuvuodesta lähtien etsinyt sopivaa paikkaa tutkintooni kuuluvan työharjoittelun suorittamiseksi. Tärkeä lähtökohtia harjoittelupaikan etsimisessä oli, että saisin hyödyntää laajaa osaamistani yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkimisessa ja, että projekti voisi liittyä jollain tapaa itselleni tärkeisiin arvoihin: ihmisten ja ympäristön hyvinvointiin.

Päämääränä toimintatapojen tarkastelu ja kehittäminen

Neuvottelujen jälkeen löysimme Innovation Homen kanssa yhteisen sävelen ja sovimme tulevasta roolistani heidän yrityksessään: vastuualueekseni muodostui vastuullisuusstrategian pohjan kokoaminen. Yksinkertaistettuna projektin aikana tavoite on kirkastaa yrityksen vastauksia kysymykseen “Mitä olemme tekemässä ja mihin tähtäämme nyt ja tulevaisuudessa?” Tarkoituksena on pohtia ja kyseenalaistaa  arvoja, asenteita ja valintoja, jotka vaikuttavat oman bisneksen lisäksi ympäröivään maailmaan.

Pesti kuulostaa korvaani oikein mainiolta, sillä olen viime aikoina pohtinut paljon yritysten vaikutusta yhteiskuntaan ja miten he voivat olla vaikuttamassa tulevaisuuteen. Kiinnostukseni aiheeseen sai tuulta purjeisiin noin reilu vuosi sitten Suomen Mentoreiden järjestämästä Teonpaikka -tilaisuudesta. Kantavana teemana oli vastuullinen vaikuttavuus ja mieleeni jäi etenkin K-ryhmän henkilöstöjohtajan Matti Mettälän puhe. Hän esitteli Keskon askeleita maailman vastuullisimmaksi kaupan alan yritykseksi ja millaisia konkreettisia tekoja tittelin ansaitsemisen taustalla on.

Kyseisessä tapahtumassa havahduin entistä enemmän siihen, että vastuullisuus ei tarkoita vain tiettyihin osa-alueisiin panostamista, vaan se on laaja kokonaisuus, jossa voi kehittyä jatkuvasti. Tämän blogin kirjoittaminen on yksi osa matkaani harjoittelijana ja tulevissa teksteissäni pyrin käsittelemään vastuullisuutta monista eri näkökulmista ja tuon esille tarkemmin erilaisten teemojen (mm. työhyvinvointi) kautta, mitä vastuullisuus voisi nykypäivänä tarkoittaa. Tavoitteeni ei ole antropologina pyrkiä tuottamaan tyhjentäviä vastauksia, vaan herättää ajatuksia ja haastaa ajatusmaailmoja.

Harjoittelujakson aikana tavoitteeni on koostaa Innovation Homelle vastuullisuusstrategian pohja, sekä syventää omaa osaamistani ja ymmärrystä vastuullisuudesta. Odotan innolla, millaisia mielenkiintoisia keskusteluita ja oivalluksia aiheen tiimoilta herää kolmen kuukauden aikana.

t. Anne Höykinpuro

LinkedIn

Share


Blogi Uutiset Viikkokirje