Harjoittelujaksoani Innovation Homella on jo takana kuukausi. Aika on lentänyt kuin siivillä, sillä vastuullisuuteen liittyvät teemat ovat tempaisseet vauhdilla mukaansa. Ajattelinkin tässä tekstissä hieman avata, mitä olen viime aikoina tehnyt projektini edistymisen eteen.

Syventyminen aiheeseen

Ennen kaikkea työnkuvaani kuuluu syventyminen vastuullisuuteen liittyviin teemoihin ja ajankohtaisten keskusteluiden seuraaminen. Saadakseni työkaluja hahmottaa entistä laajemmin yritysvastuun osa-alueita olen lukenut erilaisia artikkeleita ja yritysvastuuoppaita, sillä ne toimivat suuntaviivoina vastuullisuusstrategian pohjan luomisessa.

Jos itsellesi yritysvastuu on etäisesti tuttu aihe ja haluaisit saada siihen enemmän tarttumapintaa, suosittelen aloittamaan Eetti ry:n vastikään julkaisemasta selkeästä oppaasta. Ylipäätään heidän sivustoltaan löytyy mielenkiintoisia artikkeleita liittyen oikeudenmukaisempaan
maailmankauppaan, kuten vastuulliseen kuluttamiseen.

Lisäksi verkostoituminen LinkedInissä vastuullisuuden parissa työskentelevien ihmisten kanssa ja eri yritysten (Esim. Heltti ja Sitra) seuraaminen ovat auttaneet itseäni hahmottamaan, millaiset teemat ovat tällä hetkellä pinnalla ja mitä tulevaisuudessa on ehkä odotettavissa. Varsinkin pandemiatilanteessa keskustelu on keskittynyt paljon työhyvinvointiin etätyön lisäännyttyä merkittävästi.

Innovation Homen työntekijöiden haastattelut

Kuitenkaan oppaat ja erilaiset sivustot eivät tarjoa valmista pohjaa yksittäisten yritysten strategialle, vaan tietoa tulee soveltaa jokaisen omiin tarpeisiin sopivaksi. Ensimmäinen askel ymmärtääkseni paremmin Innovation Homen toiveita ja tarpeita oli haastatella heidän työntekijöitään.

Haastattelin tiimistä yhteensä kahdeksaa työntekijää: tarkoitukseni haastatteluiden avulla on ollut saada käsitystä muuan muassa siitä, miten työntekijät mieltävät vastuullisen yrityksen yleisellä tasolla ja miten heidän näkemyksensä Innovation Homesta vastaa tämän kanssa. Vastausten pohjalta tavoitteeni on antaa osviittaa määrittää vastuullisuuden osa-alueita, joihin yritys voisi keskittyä.

Haastatteluista oivalsin, että yhteisen pohjan luomisessa on olennaista, että yritys tunnistaa käytettävissään olevat resurssit. Kun pohtii yhdessä tiiminä, millaisiin asioihin on aikaa ja varaa panostaa, on helpompi määritellä keskeisiä vastuullisuuden teemoja yrityksensä kannalta. Kuitenkaan kaikkiin alueisiin ei ole mahdollista itse keskittyä, joten yksi ratkaisu voisi olla tukea taloudellisesti jotain toista tahoa, joka jo edistää tärkeäksi kokemaansa asiaa.

Työntekijöiden taustat ovat myös arvokkaita rakennuspalikoita yhteisen suunnan löytymisessä. Huomasin, että erilaiset taidot ja osaamisalueet voivat olla hyödyksi, jos yritys haluaa myöhemmin pohtia työntekijöilleen vastuualueita päämääriensä saavuttamiseksi. Myös aikaisemmat työkokemukset voivat nostaa mieleen positiivisia toimintamalleja ja ideoita, miten niitä voisi jalostaa toimivaksi nykyisessä yhteisössä.

Haastattelut olivat oiva tapa tutustua uusiin ihmisiin ja päästä paremmin kärryille heidän työnkuvastaan ja yrityksen kulttuurista. Projektini kannalta yhteistyö yrityksen jäsenten kanssa on hyvin oleellista, sillä muuten lopputulos ei olisi heidän kannaltaan hyödyllinen. Toivon mukaan haastatteluissa esille tulleet seikat vievät lähemmäksi lopullisen strategian luomista ja oppaissa kirjoitetut lauseet muuttuvat konkreettisiksi teoiksi.

Harjoittelujakson aikana tavoitteeni on koostaa Innovation Homelle vastuullisuusstrategian pohja, sekä syventää omaa osaamistani ja ymmärrystä vastuullisuudesta. Odotan innolla, millaisia mielenkiintoisia keskusteluita ja oivalluksia aiheen tiimoilta herää kolmen kuukauden aikana.

t. Anne Höykinpuro

LinkedIn

Share


Blogi Uutiset Viikkokirje