Uudenlaiset toimistotilat herättävät kiinnostusta

Innovation Home Tampere laajenee keskustan historiallisella Finlaysonin alueella osana kasvustrategiaansa. Syksyllä 2024 avautuva 1200 neliömetrin suuruinen pohjoissiipi on herättänyt suurta ennakkokysyntää. Uudet remontoidut tilat muuntautuvat nykyaikaisiksi toimistotiloiksi vastaamaan työelämän muuttuvia vaatimuksia.

Uudet työtilat Tammerkosken maisemissa herättävät kiinnostusta

Hybridityöskentely on muuttanut työskentelyvaatimuksia merkittävästi. Toimistojen fyysisen neliötilan sijasta tarve on muuttunut joustaviin ja inspiroiviin työtiloihin. Työpaikalla tarvitaan sekä pienempiä hiljaisia tiloja että tiloja, joissa kohdataan ihmisiä. Innovation Homen laajennuksen yhden-kahden hengen tiimi- ja toimistohuoneet vastaavatkin etäpalaverihin ja muun pienemmän hiljaisen tilan tarpeeseen. Nämä tarjoavat monipuolisten yhteiskäyttötilojen kanssa joustavat työskentelypuitteet osana yhteisöä. Sekä yksilöllinen tekeminen että yhteisöllinen vuorovaikutus ovatkin osa nykyaikaista työkulttuurin vaatimuksia.

“Innovation Homessa sydämessä on yhteisöllisyys, mikä näkyy myös pohjoissiiven laajentumisessa. Haluamme tuoda entistä suuremman joukon ammattilaisia yhteen ´päivätasaajallemme´ kahvikupposen äärelle koski maisemiin. Uusi tila edustaa toimistoympäristöä, joka sopeutuu asiakastarpeisiin ja inspiroi, kertoo innostuneena Innovation Home Tampereen Community Manager Laura Toikkanen.

”Uusista tiloista on varattu 50 % ennen virallista avaamista. Tämä osoittaa, että olemme oikealla tiellä. Olemme myös innoissamme, että voimme tukea kasvullamme alueen kehitystä.” kertoo Innovation Homen vt toimitusjohtajan Tommi Aaltonen. Laajennuksen jälkeen Tammerkosken kansallismaisemissa oleva Innovation Home kattaa 2600 neliömetriä. Lisäksi yhtiö hallinnoi alueella viime kesänä avattua Finlayson Meetings -kokous- ja tapahtumakeskusta.

> Lue lisää Innovation Home Tampereesta

 

Oletko valmis löytämään unelmiesi työtilan?

Varaa oma esittelyaikasi Hanna Rinnan kanssa hanna.rinta@innovationhome.fi tai 040 831 6778
Voit myös jättää yhteydenottopyynnön alla olevan lomakkeen kautta!

 

Toimiston yhteiskäyttötilat muuntautuvat moneksi

 


Share


Uutiset