MAJ – Suomalainen kauneus- ja hyvinvointialan pioneeri tuo palvelut asiakkaan luokse. Oli kyseessä sitten toimisto, koti tai vaikka tapahtuma, MAJ toteuttaa palvelut laadusta tinkimättä.

Lähes 20 000 MAJ-palvelua myytynä ja asiakastyytyväisyys huipussaan NPSn ollessa 87. MAJ-ammattilaisten verkostossa on kymmeniä alan osaajia ja seuraava tavoitteemme onkin 100 ammattilaisen MAJ-yhteisö.

MAJn perustivat kolme siskosta, joista nuorin Linda on alan konkari yli 20 vuoden kokemuksella, tuntien sekä asiakkaiden että ammattilaisten muuttuvat tarpeet. MAJ on saanut alkunsa siskosten oman isoäidin tarpeesta saada jalkahoitaja kotiinsa. Palveluiden ulkopuolelle jää valtava määrä asiakkaista syiden ollessa esimerkiksi arjen kiireet, ikääntyminen tai liikuntarajoitteet. MAJssa palvelut kuuluvat kaikille paikasta riippumatta. Voit tilata parturi-kampaajan, jalkahoitajan, kosmetologin tai meikkaajan luoksesi pk-seudulla, Pirkanmaalla ja Turun alueella.

MAJ on toteuttanut jo useita keikkoja myös Tampereen Innovation Homen päässä! Suositun meikki-illan lisäksi Innovation Homen omat MAJ-päivät tarjoilee hiustenleikkauksia, jalkahoitoja ja muita hemmotteluja kätevästi toimistolla muun työn lomassa.

Pääkaupunkiseudun jäsenemme pääsevät nauttimaan suositusta ja kattavasta MAJn meikki-illasta Innovation Home Kampissa 13.3.2024 klo 17-19:30!

Ilmoittaudu mukaan tapahtumaan viimeistään 10.3.2024

majsuomi.typeform.com/meikki-ilta

MAJ tarjoaa Innovation Homen jäsenille palvelut verkkosivuilta maj.works/ tilattuna jatkuvalla -15% alennuksella koodilla MAJXIH.

Mikäli toivot MAJ-päivää teidänkin toimipisteelle tai tapahtumiin, ota yhteyttä linda@maj.fi

Share


Tagit:
coworking innovationhome Jäsenyritys kamppi tampere Tapahtumat
Uutiset