Innovation Home -jäsentarina

Moikka! Olemme Piia ja Johannes – koulutukseltamme olemme Diplomi-insinöörejä, mutta urheilu on ollut niin iso osa molempien elämää, että päädyimme perustamaan yrityksen liikunta-alalle. Kaksihenkinen yrityksemme tekee kuntosalilla treenaamiseen keskittyviä verkkovalmennuksia naisille. Tarjoamme 10 viikon valmennuskokonaisuuksia, joissa saa oikeaa valmennusta ja tietoa, eikä vain ohjelmaa liitetiedostona. Lisäksi halukkaille on tarjolla vuoden ympäri pyörivä ja päivittyvä jatkovalmennus.

Perustimme yrityksemme 5,5 vuotta sitten, koska halusimme tarjota ihmisille laadukkaan ja elämään sopivan verkkovalmennuksen, jossa asioita tehdään järkevästi ja saadaan aikaan enemmän tuloksia vähemmällä. Tavoitteena oli tarjota valmennus, jossa keskitytään oikeasti olennaisiin asioihin, eli mm. nousujohteiseen treenaamiseen, lepoon sekä rentoon ja riittävään syömiseen. Halusimme tehdä ihmisistä vahvoja ja kyvykkäitä niin henkisesti kuin fyysisestikin, ilman että sille tarvitsee turhaan uhrata puoli elämää. Tällä hetkellä selvitämme mahdollisuuksia laajentaa toimintaamme kv-markkinoille.

Olemme viihtyneet Innovation Home:lla nyt noin 6kk ajan ja se on lisännyt meidän molempien jaksamista sekä töissä että vapaa-ajalla. Olimme tehneet töitä kahdestaan kodistamme käsin jo viisi vuotta, joten päätimme että voisi olla mukava nähdä muitakin ihmisiä ja pystyä erottamaan työ- ja vapaa-aika jotenkin toisistaan. Nyt työt pysyvät paremmin työpaikalla ja työn tehokkuus sekä mielekkyys on kasvanut! IH:lla on huippua, kun saa inspiroivassa ympäristössä hyvää kahvia ja pääsee mielenkiintoisiin keskusteluihin osaavien ihmisten kanssa – oli aihe mikä hyvänsä.”

provetreeni.fi

Share


Tagit:
coworking innovationhome jäsentarina Jäsenyritys
Uutiset