Harjoitteluni Innovation Homella alkaa olla loppusuoralla: kolme kuukautta on vierähtänyt silmänräpäyksessä ja tuntuu siltä kuin olisin kirjoittanut vasta ensimmäisen blogitekstini. Haluan vielä jakaa muutaman ajatuksen vastuullisuuteen liittyen, jotka ovat jääneet mieleeni projektin tiimoilta. Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille, jotka ovat tekstejäni lukeneet!

Toiminnan syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen

Pekka Hyysalo kirjoittaa teoksessaan Vastuun Figthback “Ihminen on siitä ainutlaatuinen eliö planeetallamme, että voimme ymmärtää asioiden syy-seuraussuhteet”. Hänen mukaansa yhteiskunnassa sovittuihin yhteisiin sääntöihin liittyy ajatus siitä, että olemme vastuussa teoistamme ja sääntöjen laiminlyöminen velvoittaa vastaamaan tekojemme seurauksista.

Teksti sai pohtimaan vastuullisuuteen liittyen sitä, kuinka tärkeää yritysten on osata hahmottaa pidemmällä tähtäimellä, millaisia vaikutuksia toiminnalla on ympäröivään maailmaan. Voittoa ei voi lähteä tavoittelemaan hinnalla millä hyvänsä, koska panoksena saattaa olla ihmisten tai ympäristön hyvinvointi tai jopa oman yrityksen maine.

Yritysvastuun toteutumisen laajempi vaikutus 

Hyysalon nostamassa ajatuksessa on nähtävissä toivon siemen: kun ymmärrämme tekojemme seuraukset se antaa eväät toimia yhteisen hyvän puolesta, mikä on pidemmällä tähtäimellä myös liiketoiminnan kannalta kestävää. Hyvinvoiva työyhteisö on yritykselle investointi: Työterveyslaitoksen mukaan työhyvinvointi näkyy muun muassa yrityksen tuottavuudessa ja asiakastyytyväisyydessä.

Liiketoiminnan kannattavuudella edistetään laaja-alaisesti yhteiskunnan hyvinvointia, sillä esimerkiksi vastuullinen veronmaksu auttaa ylläpitämään palveluita, kuten terveydenhuoltoa, koulutusta ja oikeusjärjestelmää. Esimerkiksi monen urapolku voisi näyttää hyvinkin erilaiselta, jos Suomessa ei olisi valtavan hyvät mahdollisuudet koulutukseen.

Ei sovi myöskään unohtaa terveellisen ja turvallisen ympäristön yhteyttä ihmisten hyvinvointiin: yksinkertaisuudessaan moni suomalainen käy luonnossa nauttimassa pitkistä metsälenkeistä ja palaa kotiin virkeämpänä.Tästä syystä yritysten on kiinnitettävä huomiota toimintansa ympäristövaikutuksiin, jotta meillä kaikilla voisi säilyä elinkelpoinen elinympäristö.

Projektini anti on ennen kaikkea ollut se, että vaikka olen työstänyt yksittäisen yrityksen vastuullisuusstrategian pohjaa, olen oivaltanut entistä enemmän, että yrityksillä on hyvin laaja vaikutus yhteiskunnan toimivuuteen. On syytä huomata, että vastuullisuuden eri osa-alueet ovat kytköksissä toisiinsa.

Tiedän, että edellä mainitut asiat kuulostavat helpommin sanotulta kuin tehdyiltä: maailmassa tai jopa Suomessa on vielä paljon matkaa siihen, että ilmastonmuutokseen löytyisi täsmälääke tai että monet ihmisoikeusrikkomukset loppuisivat. Mutta kuten Hyysalon ajatuksen ytimessä on, meillä ihmisillä on myös valta ottaa vastuu omista teoistaan ja pohtia, miten haluamme kohdella ihmisiä ja ympäristöä. Miksi emme siis aloittaisi jo tänään?

Lopuksi haluan vielä kiittää Innovation Homen koko tiimiä, että olen saanut olla osana hienoa työyhteisöä ja syventää yliopistossa kertyneitä taitojani, sekä oppia uutta vastuullisuudesta. Sydämelliset kiitokset myös siitä, että olen voinut kirjoittaa tätä blogia, sillä se on auttanut minua kehittymään kirjoittajana.

 

t. Anne Höykinpuro

LinkedIn

Share


Blogi Uutiset Viikkokirje