Aamuisin kun avaan vaatekaappini näen ensimmäisenä sen ovessa

“unelmakartan”, jonka askartelin reilu vuosi sitten. Leikkelin vanhoista aikakausilehdistä sopivia kuvia ja tekstejä, jotka liimasin vaaleanpunaiselle kartongille: tarkoitukseni oli visualisoida tavoitteitani ja haaveitani eri elämän osa-alueisiin, kuten työelämään liittyen. Harjoitteluni kautta olen saanut esimakua asioista, joita olen karttaani kerännyt, joten jaan muutamia ajatuksiani niistä.

 

Oman polun löytäminen ja taitojen kehittäminen

 

Olen haaveillut jo ennen unelmakarttani askartelemista siitä, että tulevaisuudessa saisin tehdä työtä, jonka avulla voisin lisätä hyvinvointia ihmisten arkeen. Lapsuudesta lähtien vapaa-aikani on kulunut kirjojen ja elokuvien parissa, mikä on herättänyt kiinnostuksen ihmisten elämäntarinoihin. Kertomukset rohkeudesta toimia muiden auttamiseksi ovat etenkin jääneet mieleen.

 

Polkuni harjoittelijan pestiin, jossa olen ei ole ollut suoraviivainen, sillä aloittaessani yliopisto-opintojani en osannut nimetä yhtä alaa tai ammattia, joka kuulostaisi itselleni sopivalta. Venäjän kielen ja kulttuurin opinnot antoivat pohjan ja innostuksen tutkia ihmiselämään kuuluvia osa-alueita. Myöhemmin kuitenkin kandidaatin tutkintoni valmistumisen jälkeen vaihdoin pääaineeni sosiaaliantropologiaan, sillä ymmärsin, että se vastasi entistä laajemmin haluuni ymmärtää yhteiskunnan toimintaa kokonaisuutena ja miten sen erilaiset rakenteet vaikuttavat ihmisten arkeen.

 

Pääaineeni vaihtaminen oli itselleni käännekohta, sillä tunnen olevani nyt matkalla oikeaan suuntaa: harjoittelussani Innovation Homella olen saanut kehittää taitoani analysoida yhteiskunnallisia ilmiöitä ja koen, että työskentely vastuullisuuteen liittyvien kysymysten äärellä on jo tähän mennessä antanut paljon työkaluja havaita laajemmin yhteiskunnallisia epäkohtia. Unelmakartastani löytyvä lause “Tulevaisuudessa pärjää tiimityöllä” kuvastaa esimerkiksi sitä, että haluan kehittää entistä enemmän kykyä käydä dialogia eri tahojen kanssa, jotta epäkohtiin voi tarttua yhteistyöllä ja lisätä sitä kautta niin ihmisten kuin ympäristön hyvinvointia.

 

Kannustaminen ja innostaminen

 

Leikkasin unelmakarttaani myös tekstin “Hyvä ja kannustava työyhteisö”, sillä mielestäni muiden kannustaminen ja innostaminen työelämässä on hyvin keskeistä: se rohkaisee jokaista löytämään omat vahvuudet ja kehittämään niitä. Harjoittelussani tuo toive on käynyt toteen, sillä Innovation Home on täynnä lämminsydämisiä ihmisiä ylläpitämässä yhteisöä, jossa iloitaan kaikkien työpanoksesta ja rohkaistaan kollegoita.

 

Lisäksi lauseen voi ajatella laajemminkin, sillä seuraan somessa aktiivisesti monia henkilöitä, jotka ovat löytäneet oman polkunsa ja kulkevat sitä intohimolla. Läheskään kaikki heistä eivät edusta alaa, jossa itse näkisin työskenteleväni. Mutta se mikä heitä yhdistää ja saa minut innostumaan on se, että he kannustavat omalla tarinallaan löytämään suunnan seurata unelmia.

 

Kun joku avaa tarinaansa siitä, kuinka on päässyt haaveilemaansa pisteeseen, se auttaa ymmärtämään myös, että tavoitteiden ja unelmien saavuttaminen ei tapahdu yhdessä yössä. Jokainen meistä aloittaa jostain ja edistyminen vaatii rohkeutta ottaa askeleita kohti niitä. Itselleni kartan askarteleminen oli keino muistuttaa asioista, jotka ovat itselleni tärkeitä ja joita kohti haluan kulkea. Mistä sinä voisit aloittaa?

 

Harjoittelujakson aikana tavoitteeni on koostaa Innovation Homelle vastuullisuusstrategian pohja, sekä syventää omaa osaamistani ja ymmärrystä vastuullisuudesta. Odotan innolla, millaisia mielenkiintoisia keskusteluita ja oivalluksia aiheen tiimoilta herää kolmen kuukauden aikana.

t. Anne Höykinpuro

LinkedIn

Share


Blogi Uutiset Viikkokirje